En kyllä ole päässyt exästä yli. Hän on mielessäni lähes jatkuvasti. Viihdyn hänen seurassaan todella hyvin. Rakastan häntä. Haluan hänet.

Vai rakastanko ja haluanko? Mistä tiedän onko tämä vain sitä että haluan elämääni jonkun? Että en halua olla yksin?

Näin yhtenä yönä unta, jossa olin lähekkäin exän kanssa ja me oltiin rakastuneita. Se tuntui tosi hyvältä ja oikealta. Sitten yhtenä yönä näin unta, jossa exä hehkutti elämäänsä nyxänsä kanssa ja ajattelin, että näinhän se voi nyt vaan myös olla – että exä ihan oikeasti on tyytyväinen elämäänsä nyxänsä kanssa ja tulee olemaan hänen kanssaan hamaan tappiin asti. Siitä saakka olen yrittänyt tulla sinuiksi tämän asian kanssa. Huonolla menestyksellä kylläkin.

Pitäisikö minun nyt tosissani ottaa tavoitteekseni löytää mies? Menisinkö Tinderiin taas? Tai johonkin? Vai miten se tapahtuisi? Millä ajalla!?!?

En halua olla enää yksin, mutta ei minulla kyllä ole aikaa hankkia miestäkään.

Vihdoinkin!

Tapasin pari viikkoa sitten Kiwin sen jälkeen, kun koko kesänä emme tavanneet. Ne kolmannet treffit jäivät silloin joskus väliin ja olen onnistuneesti vältellyt häntä siitä saakka. Olen ollut kauhuissani, koska tämä tyyppi on 1) mukava, 2) kiinnostunut minusta ja 3) saatavilla. On niin paljon turvallisempaa pakkomielteillä varattua jumppaopea kuin antautua johonkin oikeaan.

Silloin pari viikkoa sitten Kiwi kuitenkin sai houkuteltua minut luokseen. Olin siellä koko päivän ja seksitön putki päättyi! 🍾🍾🍾

Sen jälkeen olemme sitten viettäneet yhdessä lähestulkoon jokaisen vapaahetkemme. ❤ ❤ ❤ Olen ihan lovena. Ajattelen häntä ihan koko ajan ja kaipaan hänen seuraansa. On ihanaa olla hänen lähellään ja hän tuoksuu niin tutulle. Eilen olimme kävelyllä ja päädyimme istuskelemaan rantakalliolla (kuinka romanttista!) emmekä pystyneet pitämään käsiä irti toisistamme. Olen ihan hulluna häneen!!!

Ja hän minuun. Kiwi jopa kyseli missä vaiheessa on ok ottaa lapset mukaan kuvioon, kun hänkin haluaisi vain olla minun kanssani eikä meillä nyt ole kuin muutama päivä kuussa aikaa toisillemme. Onnistuin olemaan järkevä ja ehdottamaan, että yrittäisimme siirtää lapsettomia viikkoja niin, että meillä olisi lapset samaan aikaan ja aina joka toinen viikko aikaa toisillemme. Hän ehdottaa tätä lapsensa äidille.

Samaan aikaan olen kauhuissani, koska ihan aikuisten oikeasti tykkään tästä tyypistä. Mitä, jos hän nyt ilmoittaakin, ettei halua nähdä enää? Tai vielä pahempi, koukuttaa minut pahemmin ja sanoo sen sitten? Apua!

Viimeinen käyttöpäivä

Löysin laatikosta kortsuja, joiden viimeinen käyttöpäivä on 2018-08.

Ei mulla muuta. 😒

Miten elämää eletään?

Mietin, että miten päin tässä oikein pitäisi olla. Vai pitäisikö mitenkään päin? Mikseo voisi vain olla? Elää elämää, tehdä niitä juttuja, joista tulee hyvä mieli ja katsoa kirkkain silmin eteen päin?

Miksi minä jatkuvasti pohdin näitä miesjuttuja? Mitä väliä? Haluan olla aktiivisena elämässä kiinni. Haluan olla tyytyväinen elämääni, koska elämä on tyytyväisyyden arvoista.

Järkytyin hieman tänään tajutessani, että erostani on pian kolme vuotta. Olen siis ollut sinkku kolme vuotta! Exä on seurustellut pikkuvaimonsa kanssa lähes saman ajan.

Ensinnäkin, miten helvetissä hän sattui tapaamaan jonkun juuri silloin. Jonkun, joka on hyvä lapsilleni. Jonkun, jonka kanssa elää erotuskat läpi. Jonkun, jonka kanssa jaksaa olla näin pitkään?

Toisekseenkin, miksen minä tapaa ketään. Edes vähän kelvollista? Edes sellaista, jonka kanssa bylsiä? Tai johon rakastua edes hetkeksi?

Sitten tulen ajatelleeksi, että

1) minulla oli yksi. Olin vuoden vaihteessa häneen ihan hulluna. Mutta sitten en yhtäkkiä enää tykännytkään.

2) olihan minulla puolitoista vuotta sitten suhde varattuun mieheen. Olin häneenkin ihan hulluna, kunnes hän osoittautui munattomaksi luuseriksi.

3) olen niin hirveän vaativa. Minulle ei kelpaa kukaan. Jätkä saa lähteä kävelemään heti kättelyssä, jos hänellä on ruma takki. Tai jos hän ei osaa oikeinkirjoitusta. (Mikä kyllä on ihan pätevä syy, eikö olekin?)

ja 4) miksi se on tärkeää?!?! Miksen voi vaan antaa olla?!

Olen huomenna menossa syömään veljeni kanssa. Arvatkaa vaan suunnittelenko siihen jotain baarissa pyörähtämistä, koska siellähän voisi vaikka tavata jonkun. Ihan takuulla tapaan elämäni miehen, kun lakkaan ajattelemasta asiaa ja elän elämääni.

Yksi kiva juttu kuitenkin, johon ei liity miehiä. Tai siis liittyy, muttei sillä tavalla. Ampumarata aukesi kesätauon jälkeen. Nyt laitan kaikki ylimääräiset paukut rakkaaseen harrastukseeni ja tavoittelen ennen joulua kisaenkkaani, joka voisi olla vaikka 355 pistettä. Se on 10 pistettä enemmän kuin enkkani nyt.

Unelmat särkyvät

Menin tänään kahvakuulatunnille perhosia vatsassa. Olin laittanut jalkaani seksyimmät pienet urheilusortsini, joiden kirkas väritys korostaa reisieni rusketusta.

Jäin laittamaan kenkiä jalkaan runnin jälkeen ihan vähän tarpeellista pidemmäksi aikaa, että jumppaopella olisi mahdollisuus sattua eteiseen samaan aikaan kanssani. Näin myös kävi. Hän hymyili minulle ja sanoin että kauhee tärinä päällä ja hän sanoi, että niin kuuluukin ja paineli ovesta ulos. Siinä se!

Jumppaope ei rakastakaan minua samalla intohimolla kuin minä rakastan häntä. Kaikki on ollut valetta! Kaikki ne kemiat ja feromonit ja seksuaaliset energiat, joita olen välillämme jumppatunneilla bongannut, ovatkin olleet hänen puoleltaan pelkkää silmän lumetta ja kusetusta! Tunnen itseni petetyksi, jätetyksi ja entistä yksinäisemmäksi!

Kenestä minä nyt haaveilen? Kenestä kehitän todentuntuisia haavekuvia?!

Ps. Se Uusi Seelantilainen. Olen niin saatanan pässi, että olen muka aina liian kiireinen tavatakseni hänet. Tsättäilemme kyllä joka päivä whatsappissa, mutta jossain vaiheessa hän kyllästyy siihen, että minä annan ymmärtää, mutten ymmärrä antaa ja tapaa jonkun muun. Yksinäisyys on kohtaloni.

Ihana arki ja lovelovelove ❤️

Tykkään syksystä, kun arki alkaa. Ihanaa, kun kaikki harrastukset alkaa taas ja elämään palaa rutiini. Kesällä on kiva elää pellossa, että syksyllä arki tuntuu ihanalta.

Tutkin jo muutama viikko sitten jumppa-aikatauluja. Arvatkaa miksi. 😉 Luulin, että kahvakuula alkaa vasta 20.8. ja mietin, että on hyvin aikaa saada kroppa kuosiin ennen kuin näen jumppaopen. ❤️

Mutta! Tunnit alkoivatkin jo tänään! Minä en kylläkään yhdestä pienestä syystä voinut mennä kahvistunnille, mutta menin rauhalliselle tunnille sen jälkeen. Ja näin jumppaopen. ❤️❤️❤️❤️❤️

En kestä! Hän on kuuminta hottia ja menin ihan veteläksi. Hän katsoi silmiin ja moikkasi. Minäkin moikkasin ja olin ihan vetelä.

Olen niin hullun rakastunut siihen ukkoon. Oih ja voih! Kuolen! Möisin mummoni, jos pääsisin treffeille tuon hottispottiksen kanssa. (Paitsi että mummo on kuollut… Joku voisi silti tykätä. Ehkä.)

En kestä en kestä en kestä!!!!!

Pakko kyllä ensi kerralla mennä kahvistunnille ja jollain keinolla päästä puheisiin tuon jumalan kanssa. Eihän tästä tule muuten yhtään mitään.

Voiko olla rakastunut ilman, että toinen on kiinnostunut? Terapeuttini joskus sanoi, että ei. Että sitä ihastumista ruokkii se, että aistii samoja merkkejä siitä toisesta. Ajatella! Kohta me mennään naimisiin ja asutaan sängyssä ilman vaatteita!

Lovelovelovelove. ❤️❤️❤️

Helteestä pää sekaisin

Ihan älytöntä, mutta kun löysin jumppaopen facesta en saa häntä enää mielestäni. Tuntuu kuin olisin jo jonkinlaisessa suhteessa hänen kanssaan.

Jumppatunnit alkavat vasta elokuun lopulla. Toisaalta, kuukausi menee nopeasti ja sainpahan päähäni sellaisenkin ajatuksen kuin että on hyvää aikaa saada itsensä kuntoon ennen jumppaan menoa. Olen näet päässy vähän pulskistumaan ja haluan näyttää hyvältä tavatessani jumppaopen taas pitkän kesän jälkeen. Pitää saada itsensä timmiksi, että voi mennä jumppaan timmiytymään. Saatanpa ostaa uudet jumppavaatteetkin, ihan vain jumppaopea ajatellen.

Sairasta tämmöinen. 😆

Kiwin kanssa lounas peruuntui, sillä pojan passi oli mennyt vanhaksi ja reissuun ei ilman sitä olisi uskallettu lähteä. Lounastunti siis kului poliisilaitoksella.

Näin se homma etenee

Etenevä homma nr 1 – kontaktin ottaminen vastakkaiseen sukupuoleen.

Pyörin tänään Tapiolassa ja etsin sitä lääkäriasemaa, jossa meillä on työterveydenhoito. 25 minuuttia pyörittyäni ja kasvatettuani pipulia otsaani vastaan käveli söpö, ehkä 35v mies. Irvistin hänelle, koska veetuuntuneena ei vaan irtoa hymy. Yritystä oli kuitenkin.

Etenevä homma nr 2 – talokaupat

Vaihdoin välittäjää ja kapsahdin katajaan. Tämä sankari antaa minun tehdä työt. Hän ei soita talonäytön jälkeen ja kerro miten meni. Hän ei kerro miten yhden kiinnostuneen pariskunnan tarjouksen tekeminen etenee. Hän ei laita ilmoitusta verkkoon, vaikka samana päivänä on näyttö ja kun hän pyynnöstäni sen tekee, on siinä väärä päivä ja kellonaika.

Vituttaa kuin pientä oravaa. Tähän kaitsemiseen menee loma sitten. Tai ei mene, koska aion vaihtaa henkilöä.

Itsekehityspäätös

Noniin. Olen katsonut Maikki Marjaniemen videoita ja jutellut yltiöpositiivisen ja elämäänsä sekä itseensä tyytyväisen työkaverini kanssa. Olen alkanut pohtia, että jos haluan elämässäni jotain tapahtuvan, minun on laitettava se tapahtumaan. Toisin sanoen, ei se mies tule minua täältä kotoa hakemaan varsinkaan, jos ei edes tiedä, että haluan tulla haetuksi.

Aion ottaa nyt elämäni ohjaussauvoista otteen ja alkaa ohjailla. Kaikilla saroilla siis. 1) Aion tulla hyväksi ampujaksi. Se vaatii säännöllistä treenaamista niin ampumaradalla, lenkkipolulla kuin salillakin. Teen itselleni treenikalenterin ja pysyn siinä. 2) Aion hankkia itselleni tyydyttävän parisuhteen. Strategiani on se, että ensinnäkin aion poistua kotoani muuallekin kuin töihin ja lähikauppaan. Toisekseenkin aion ryhtyä ottamaan kontaktia ihmisiin. Se on minulle kamalan vaikeaa, mutta se on tehtävä. Voin vain kuvitella miten itseriittoisen näköinen olen kulkiessani paikoissa omissa maailmoissani ja vähän välittäen kanssakulkijoistani. Pohdin, että tuntuisihan se itsestäkin kivalta ja imartelevalta, jos joku vaikka hymyilisi minulle tonnikalatölkkien välissä tai kertoisi bussipysäkillä, että minulla on kiva paita. Tänään harjoittelin tätä lähi-Lidlissä. Bongasin siellä ihan mukavanoloisen ikäiseni miehen, joka oli ruokaostoksilla kahden melkosuloisen lapsensa kanssa. Nojailin kärryyni, yritin luoda katsekontaktin ja sitten hymyillä. Ei onnistunut. Saatoin tietenkin vaikuttaa myös hieman stalkkerilta. Sitä paitsi miehellä oli sormus. Mutta olen ottanut ensimmäisen askelen enkä lannistu!

Ensi vuonna tähän aikaan aion olla parisuhteessa. Tai ainakin montaa pelleksi itseni tuntemishetkeä rikkaampi. Pidän teidät ajan tasalla. Watch this space.

Ja taas mennään!

Mä olen taas ihastunut! Harmikseni tämäkin vaan on sellainen kaukoihastuminen, johon törmään töitteni puitteissa aina silloin tällöin, mutta johon en keksi keinoa törmätä mitenkään muuten.

Hän on meille työskentelevä valokuvaaja. Olemme tavanneet kolme kertaa ja joka kerta hän jää tuijottamaan minua silmiin ja en saa katsettani irti hänen silmistään. Nyt hän jäi pyörimään mieleeni enemmän kuin aikaisemmin.

Stalkkasin hänet somessa, kuinkas muuten. Hän asuu 16 km päässä ja on käsittääkseni kahden lapsen eronnut isä. En ole varma erosta, lapsista olen.

Mites nyt toimitaan? Missä valokuvaajat hengailevat vapaa-ajallaan?